AkiSaariaho

Päihderiippuvuudesta ja toipumisesta minun kohdallani

Paluu ihmiskuntaan on vittumaisen yksinäistä.

Tänään 09.12.16 olen ollut raittiina yhden vuoden. Päivä kerrallaan silti, mutta raittiina – siinä on perustavanlaatuinen ero siihen, että on juomatta. Juomatta voi olla vuosia, mutta raittius on mielentila. Se on se, kun päihde ei pyöritä olemassaolon joka hetkeä ja muu elämä on vain hidaste minun ja päihteen välillä.

Tässä kirjoituksessa muutamia huomioita siitä, mitä päihde riippuvuutena on ja miten se hoitamattomana sairautena vie kaiken.

Kun päihde - minun tapauksessani alkoholi - on vienyt ihmissuhteet, terveyden ja työn, elämän uudelleenrakentaminen alkaa pitkälti alusta. Muiden näkemys minusta on perustunut juovan ajan minään, joka oli hyvin erilainen.

Päihdesairaan toiminta pyörii päihteen ympärillä. Siihen ei mahdu muuta. Sairaus kehittyy hitaasti. Ensimmäiset oireet epäterveestä suhteesta päihteeseen olivat jälkikäteen havaittavissa heti, mutta silloin ne vaikuttivat normaalilta alkoholinkäytön opettelulta. Aluksi ylimakeaa limuviinayhdistelmää, sitten olutta jne., kunnes loppuvaiheessa siirryin valkoviinistä rommiin, ne kun eivät _muka _vaikuttaneet unen laatuun yhtä pahasti kuin muut.

En koskaan ollut kiinnostunut muista päihteistä. Alkoholi oli minun rakkauteni. Tupakka – njäh, vanhempani tekivät siitä vastenmielistä, samoin kaverit jotka polttivat; lääkkeet – en koskaan ole halunnut taltuttaa päänsärkyäkään niillä, saati että käyttäisin niitä päihtymiseen; huumeet – liian vaarallisia, niihinhän voi jäädä koukkuun.  Ja minähän en koukussa ollut – ennen kuin minnesota-hoidon perusjaksolla päihdeinfossa sain sen käsityksen sairaudestani, jota vaalin ja johon uskon.

Alkoholismi on primäärinen, kroonistuva aivosairaus. Primäärinen siksi, että mitkään lelut patterin välissä tai masennus lemmikkihamsterin kuolemasta eivät aiheuta sitä. Kroonistuva siksi, että sairaus pahenee, jos sitä ei hoida. Ainoa lääke on olla ilman päihdettä. Aivosairaus siksi, että alkoholismi on sopiva yhdistelmä geenejä ja altistumista päihteelle. Tämä yhdistelmä aktivoi aivoissa THIQn, jota alkoholistilla varastoituu siinä, kun ei-sairailla se poistuu elimistöstä. THIQ pitää riippuvuuden yllä ja jos toipuva alkoholisti palaa juomaan, THIQn kerääntyminen ja sairaus jatkavat siitä mihin jäivät.

Hoidon perusjakson loppupuolella minäkuvani oli niin muuttunut taudin ymmärtämisen myötä, etten enää tiennyt, kuka olen. Olin tehnyt elämässäni päätöksiä ja asioita päihteen sumentamin aivoin, ja maailman näkeminen ilman päihteen sumuverhoa muutti kaiken. Se tunne, kun ymmärtää asioita rationaalisesti ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan, on huikea. Sairastaessa omanarvontunto oli mennyt käytännössä nollaan.

Raittiina aikana sen opetteleminen, että voi olla arvoa muulle ihmiskunnalle ja joillekin muille läheisille, on käsittämättömän vaikea. Maailmassa on pakko olla jotain pielessä ja kohta minua rangaistaan, ovat ne ajatukset, joihin toipuvana pitkään keskittyy. Vähitellen toipumisen myötä voi alkaa uskoa itseensä, ja tässä prosessissa arvokkainta kokemaani on vertaistuki.

Vertaistoipuvat antavat tarpeellisen peilin, jolla reflektoida matkaansa irti päihteestä ja pysyä raittiina. Muut riippuvaiset ovat rakkain yhteisö, mihin minulla on koskaan ollut onni kuulua. Kaikki siihen kuuluvat tietävät, mistä sairaudessa on kyse ja mitä menettää, jos palaa sairauteen.

Pääni kirkkaus, vertaiseni ja läheiseni pitävät minut raittiina ja onnellisena, elämässä ennenäkemättömän laadukasta elämää – kuten rakkaassa hoitolaitoksessa tavattiin sanoa. Tiedän täsmälleen, mitä menetän, jos lipeän tältä polulta.

Olisin kuollut suunnilleen maaliskuuhun mennessä, jos olisin jatkanut juomista. Siellä se sairaus odottaa, valmiina jatkamaan mihin jäi. Läheiseni, lapseni  menettäisin lopullisesti. Raittiina loppuelämä antaa mahdollisuudet kaikkeen.

Ymmärryksen saanut juoppo on saanut avaimet itsehoitoon ja se riittää. Läheisistä olen eniten huolissani. Heidän toipumisensa kestää paljon pidempään eivätkä jotkin vammat parane koskaan. Niistä ihmissuhteista löytyvät ne hetket, jotka muuttaisin elämässäni. Kun ymmärtää toipuessaan miten kaikkein läheisimmät ihmiset olivat menettäneet toivon ja antaneet luvan kuolla, se on omalla tavallaan murskaavinta käsitellä. Nyt ymmärrän kuinka se on välttämätöntä tietyssä vaiheessa. Päihderiippuvaisen pitää löytää pohjansa ja mennä sen läpi, sitten on valmis aloittaa toipumisen.

Toipumisessa minulle tärkeintä on löytää ihmiset uudestaan, muodostaa ihmissuhteita ja olla vertaisten kanssa. Kiitos tästä, elämäni todennäköisesti arvokkaimmasta kokemuksesta – sen selviämisestä, mikä on maailmankuvaani syvästi muokannut osa ja kuinka käsitellä sitä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alla mielipidekirjoitus, jonka kirjoitin toisen rakkaan toipuvan kanssa ja joka julkaistiin erään lehden sähköisellä mielipideosastolla (ko. lehti muutti otsikon ja allekirjoituksen). Yhden asian muuttaisin jälkikäteen siinä: Heikki Oinas-Kukkosen väitöskirjassa esiintynyt luku Minnesota-hoidolla toipuvista 90 % ei ilmeisesti pidä paikkaansa hänen itsensä mukaan, luku on pikemminkin 30-40%. Silti helvetin paljon enemmän kuin Suomen virallisen päihdehoitojärjestelmän teho.

”PÄIHDEHOITOON PÄÄSEMINEN SUOMESSA

Päihderiippuvuutta sairautena hoidetaan Suomessa rikollisen, edesvastuuttoman huonosti. Ihmiselämiä menetetään, perheitä elää päihdehelvetissä, onnettomuudet ja tapaturmat kuormittavat terveydenhoitojärjestelmää. Itsemurhat ja päihteiden takia menetetyt elinvuodet ovat Suomessa poikkeuksellisen korkealla tasolla. Vuosittain noin 2500 ihmistä kuolee päihteiden aiheuttamiin sairauksiin ja tapaturmiin. Suomen päihdepolitiikka on epäonnistunut. Alkoholi on työikäisten suomalaisten yleisin kuolinsyy.

Kirjoitamme kokemuspohjalta. Suomen virallinen päihdehoito hoitaa liian myöhään, liian heikosti. Katkaisuhoito, huostaanotot, lääkkeisiin perustuva vieroitus ja sairaalahoito ovat alkoholismin myöhäisen vaiheen ensiapua. Varhaisessa vaiheessa puuttuminen Minnesota-mallisella hoidolla on toimiva tapa hoitaa päihdesairautta. Kohtuukäyttö ei ole vaihtoehto päihderiippuvuuteen sairastuneelle.

Kun menettää sairauden kautta kaiken elämässä tärkeän, sairauden tiedostaminen ja vertaistuki ovat ainoita tehokkaita keinoja toipumiseen. Päihdesairas ei itse ymmärrä sairauttaan päihteiden keskellä. Alkoholistin loppuvaiheen syöksykierteessä hänellä on täysin puutteellinen todellisuudentaju. Läheiset näkevät vakavuuden, mutta eivät saa tietoa tehoavista hoitomuodoista. On toivotonta seurata vierestä läheisen sairastamista ja vajoamista pohjan läpi.

Miksi vaikuttavaan hoitoon pääseminen on tehty Suomessa niin vaikeaksi, lähes mahdottomaksi? Helsingissä päihderiippuvainen ohjataan päihdepoliklinikoille ja laitoksiin, joista puuttuvat raitistumisen ja toipumisen oleelliset osat: vertaistuki, lääkkeettömyys ja oikea käsitys sairaudesta. Näissä paikoissa ei myöskään hoideta läheisiä, vaikka kyseessä on koko perheen sairaus. Päihderiippuvuus sairautena on fyysinen, primäärinen ja krooninen aivosairaus. Korva-akupunktio, askartelupajat, sulkapallo, musiikkiryhmät ja vessanpesu eivät raitista ketään. Hankalinta on yrittää toipua rauhoittavilla lääkittynä. Helsingin kaupunki usean muun kunnan tavoin ei myönnä maksusitoumuksia Minnesota-malliseen hoitoon. Sen raitistavuus on kuitenkin ylivertainen muihin nähden. Valtion varat suunnataan hoitojärjestelmiin, joissa raitistumisprosentti on 1-2%. Vuoden mittaisen Minnesota-mallisen jatkohoidon jälkeen noin 90% potilaista saa jatkaa elämäänsä raittiina.

Inhimillisen kärsimyksen lisäksi kyseessä on siis järjetön resurssien haaskaus. Sairaspoissaolot, työtehon lasku, sairauden piilottelu ja sosiaaliset ongelmat ovat miljardien lasku yhteiskunnalle tässä tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Vaadimme läpinäkyvyyttä ja tulosvastuullisuutta julkisin varoin järjestetylle hoidolle.

Jenni ja Aki, Minnesota-mallilla raitistuneet, toipuvat päihderiippuvaiset”

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Minä olen ollu vielä raittiimpana jo kaksikymmentä vuotta, niin että voin hyvässäseurassa joskus ottaa, eikä ryyppy hirtä kiinni, muta meissähän on eroja.

Kiitos ennakkosensuuristasi.

Toimituksen poiminnat